Ympäristökeskusken lausunto YVA-selostuksesta julki (1) 28.2.
Odotetusti ympäristökeskus totesi YVA-selostuksen täyttävän YVA-lain vaatimukset. Annetuista mielipiteistä ja lausunnoista Ympäristökeskus omassa lausunnossaan(2) huomioi vain Oy Karl Fazer Ab:n ja Oy Valio Ab:n esittämän huolen Långmossebergenin alueen pohjavesien pilaantumisesta.
”Hankkeen vaikutukset erityisesti Långmossebergenin ympäristön Fazerilan pohjavesialueen olosuhteisiin niin kallio kuin maaperässä voivat olla merkittäviä, koska kohteen lähellä sijaitsee yhdyskuntien vedenhankinnalle tärkeä pohjavesialue.”
Hankkeen ympäristövaikutukset, joita YVA-selostuksen mukaan ei ole, muuttuvat siis merkittäviksi, kun kaksi osakeyhtiötä esittävät asiasta huolensa. Muilla annetuilla 21:llä yhteisön ja 4725 yksityisen henkilön esittämillä mielipiteillä ei ollut painoarvoa.
Ympäristökeskus jätti omassa lausunnossaan huomiotta Kivikon osalta YVA-selostuksessa tehdyt ilmiselvät ja kiistattomat virheet eikä edellyttänyt näiden korjaamista.
- Kivikon maisemasijoittelukuva oli litistynyt.
- Liikenteellisten vaikutusten arvioinnissa ei huomioitu Lahdentien ja Kehä I:n välistä osuutta jolla liikenne kasvaa 11 prosenttia. Helsingin kaupungin lautakuntien lausunnot perustuvat selostuksessa esitettyyn virheelliseen arvoon 5 prosenttia.
- Selostuksen meluvaikutusten arvioinnissa ei huomioitu laitoksen viereistä liikuntapuistoa, vaikka Valtioneuvoston melun ohjearvot koskevat myös virkistysalueita.
Ympäristökeskus ei myöskään ottanut kantaa selostuksessa savukaasumallinnuksessa käytettyyn savukaasujen loppulämpötilaan 150 °C. Laitoksen savukaasujen puhdistusmenetelmä ei ole selostusta tehtäessä ollut selvillä ja märkämenetelmällä puhdistettaessa savukaasujen loppulämpötila voi olla vain 35 °C. Matalamman piipun vuoksi loppulämpötilan vaikutus korostuu erityisesti Kivikon vaihtoehdossa.